Olin mun hyvän ystävän Eemelin kanssa kaupungilla, Eemelin koulukavereita oli mukana ja mua jännitti ennen kun ne ilmaantui paikalle yksi kerrallaan. Oikeestaan vaikuttivat kaikki ihan mukavilta, tunsin vain oloni aika ulkopuoliseksi kun he puhuivat juttuja koulusta ja muusta mistä en itse tiennyt. En puhunut kauheesti, mitä muutama kommentti joihinkin yleisiin asioihin...
Sitte Eemelin pitiki lähtee jo kotiin tekeen koulujuttuja, joo eli tulin siit sit kotii, jossa oon yksin koska isi on jossain työkavereitten kanssa, äiti kaverinsa luona ja mun pikkusisko poikaystävänsä luona... Hassuinta oli huomata kun mietin kenen kanssa voisin olla niin ei tullu ketään mieleen...
Näin myös mun "parhaan kaverin" Oonan bussissa joka käveli vaan meidän ohi, se varmasti näki mut tai ainakin kuuli kun ei ollu kuulokkeitakaan mut ei sanonu ees moi... ei tullessaan eikä lähtiessään... En oikeestaan tiedä et voinko kutsuu Oonaa mun parhaaksi kaveriksi, vaikka ollaan oltu kavereita jo monta vuotta niin Oona ei tiedä musta paljoa mitään, ainakaan syvällisempää. Ja aina kun ollaan angstisia niin puhutaan vaan hänen murheistaan, mun murheita ei juurikaan huomioida. Ja sit vielä se et kun Oona seurustelee jonkun kanssa niin mut unohdetaan, kuten tälläkin hetkellä, ja jos olen jossain samaan aikaan hänen poikaystävän, Akselin kanssa niin en saa juurikaan aikaa Oonan kanssa koska: "akseli on mustasukkainen"
No juu ei munkaan mielestä sil oo välii et istunko nurkassa yksin ja ignoraatte mut totaalisesti joo sehä onki mun mielestä tosi kivaa... Että juu...
Eemeliä jos ketä voisin kutsua mun bestikseksi, Eemeli on ainut ihminen jolle voin oikeesti kertoa mun asioista, kuten Eemelikin voi kertoa mulle kaikista sen asioista ja molemmat tietää sen että ei oo liian pientä murhetta, ettei vois toiselle kertoa..
Me ollaan Eemelin kanssa myös seurusteltu joskus muutama kesä sitten mutta ei siitä tullut oikeastaan mitään pidemmän päälle, hetken se oli ihan jees loppu aika ihan kakkaa... Se sitte "jätti" mut lopulta ja olin helpottunu koska mulle itelleni on ylitsepääsemättömän vaikeaa tällaiset asiat. Sen jälkeen meistä on tullu tosi hyvät ystävät.
Mua vaan inhottaa se miten etäisiksi ollaan kuitenkin tultu, Eemelillä on omat uudet ystävät joiden kanssa sillä on juttuja joista mä en tiedä mitään, ja välillä tuntuu että ne muut ois syrjäyttänyt mut, et muille on helpompi puhua asioista kun mulle ja että ne on kivempaa seuraa ja mun seura ei enää kiinnosta.
Ja toki kun muita näkee päivittäin ja mua tosi harvoin niin tottakai siinä asiat muuttuu...
En ole valmis muutokseen, siihen et kaveri piirit vaihtuu, vanhat menee uudet jää, oon liian monta kaveria jo menettäny enkä halua menettää enempää. Ja kuitenkin niin kokoajan tapahtuu, niinkun kuukin menee kauemmaksi maasta, mun kaverit menee kauemmas. En halua että niin käy, jos menetän mun ystävät niin mitä mulle jää? jos menetän Eemelin niin kenelle kerron kaiken? Keneen pystyn luottamaan?
Ei oo ketään joka vois korvata, ei vaan pysty. Ei se olis mahdollista.
En päästä irti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti